torstai 27. elokuuta 2020

Opiskelua remonttievakossa

Myynnin digiosaaja -koulutukseni alkoi elokuun alussa. Samaan "rytäkkään" aloitimme kotona kylpyhuoneremontin ja päätimme muuttaa tilapäisesti appivanhempieni omistamaan kaksioon. On täällä hieman ahdasta kahden aikuisen, teinin ja esiteinin asustella, mutta kyllä tästäkin selvitään. Saadaanpahan uusi, hieno kylpyhuone kotiin 😍

Lapset pääsevät tästä kulkemaan koulussa kävellen ja pyöräillen. Kotoa kulkevat aina bussilla. Onhan se toki mukavaa, kun lasten kaveritkin ovat nyt lähellä.



Minun opintoni etenevät mukavasti ja paljon on jo jäänyt uutta asiaa mieleen. Ja toki paljon on tullut jo vanhojen tuttujen asioiden kertausta. Entuudestaan tuttujen asioiden läpikäynti onkin mielenkiintoista. Vaikka tuntuu, että nämä asiat jo osaa, silti niistä löytyy aina uusia näkökulmia omiin vanhoihin toimintamalleihin.




Olemme koulutuksessa jo opiskelleet mm. myynnin merkitystä yritystoiminnassa, brändäystä sekä yrityksen että henkilöbrändin näkökulmista, oman osaamisen tuotteistamista, ja hieman erilaisia sosiaalisen median markkinointikanaviakin. Ja vasta kolme viikkoa takana 😀




Tässä vaiheessa minusta tuntuu, että palaset loksahtelevat kohdilleen. Koronan myötä minut irtisanottiin, mikä tuntui tässä tilanteessa uudelta alulta. Samalla löysin TE-palveluiden kautta tämän Suomen Yrittäjäopiston järjestämän Myynnin digiosaaja -koulutuksen. Aivan upean työharjoittelupaikankin löysin todella helposti, vaikka kyseisestä juuri aloittelevasta yrityksestä en olisi edes tiennyt mitään, ellen olisi hoksannut soittaa kunnan yrityskehittäjälle. Kyseisessä yrityksessä pääsen hyödyntämään viime vuonna opiskelemaani visualistin osaamistanikin.

Lisäksi tässä vielä lupauduin tekemään tuurauksia entuudestaan tuttuun, mutta juuri uudistuvaan yritykseen. Eihän sitä vielä siitäkään tiedä, mitä tämä poikii tulevaisuuteen.

Fiilikset ovat nyt hyvät! Tuntuu, että elämä kulkee oikeaan suuntaan.


4 kommenttia:

  1. Hyvä lukea, että elämä antaa uutta satoa, kaikkea hyvää teidän perheelle. Oikein hyviä alkavan syksyn päiviä ja iloa opintoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt näyttää, että ehkä hyvällä tuurilla pääsemme jo tällä viikolla muuttamaan takaisin kotiin. Pääsen hoitamaan pihan ja kasvihuoneen syyskuntoon ❤️
      Yöpakkaset ovatkin jo tehtävänsä tehneet ulkokasvieni kanssa.
      Mukavia päiviä teillekin syksyn alkuun 😊

      Poista
  2. Ihanan positiivinen asenne. Mukavaa, että irtisanomisesta seurasi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin kommentistasi!
      Positiivisuus tuntuu hyvältä 😀. Kyllä se vain niin on, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Se avoinna oleva pitää vain löytää.

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3