keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Tärkeitä ja rakkaita

Käsitöitä oon tehny vähän.
Tässä kun kovemmanpuoleisia pakkasia yritti pidellä, meni tyttären iho käsissä todella kuivaksi. Punoitti, kuumotti, tuntui karhealta, ja jopa rasvaaminen vähän sattuikin.
Tehtiin sitten eräänä iltana niin, että levitettiin paksulti rasvaa ja laitettiin kämmekkäät päälle.
Vaan kun tyttären kämmekkäät on ihan 7 Veikasta tehtyjä, niin eihän ne kivalta tuntuneet.

Kaivettiin laatikosta HjerteGarnin Blend Bamboota tyttären valitsemissa väreissä. Siinähän on 70% bambua ja 30% puuvillaa. Ei siis kutita.
Kämmekkäät niistä tuli. Ja kyllä muuten toimii.
Ja lankaa kului huimat 24g!



Ja mitäs muuta...
Poika halusi sukat. Lempivärisenään eli oranssina. Ihan pelkästään oranssina, eikä mitään muuta. Eikä mitään krumeluureja sunmuita saanu olla, ihan vaan tavalliset sukat. Mutta varret piti olla vähän semmoset pitemmät.
No semmoset mää sitte tein.  
Lankaa meni 90g.



Ja entäs, vieläkö jotain...
No tyttären huoneessa on nyt uus katto ja uus lattia. Ja seinät on maalattu, kuin myös ikkunanpielet sai vähän väriä. Huonekalujen järjestyskin muuttui kovasti.
Mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan saadaa ihan valmiiksi asti. Huomenna on tulossa etukäteis-synttärilahjana verhot ja uusi matto, tyttären itsensä valitsema :-D


Ja ne lankasaldot loppuun: lisäystä +350g ja kulutusta -821g



P.S. Pipon Ytimestä -blogi on täyttänyt vuosia, ja Sini halusi synttäreiden kunniaksi arpoa ihan huiman palkinnon... KLIKS!

3 kommenttia:

  1. Kiva idea laittaa kämmekkäät ja rasvaa.

    VastaaPoista
  2. On kyllä nätit nuo tytön kämmekkäät. Ja mitäpä sitä ei noille rakkaille tekis. =)
    Meillä harvoin pyydetään mitään, esikoinen tahtois puseron... se lanka vaan on vaikee paikka kun ei oo vielä löytyny oikeen väristä. =)

    VastaaPoista
  3. Nyt lisää tytön päiviin rypsiöljyä suun kautta 3 rkl päivässä, sellaisenaan. Auttaa sisältäpäin, kokeiltu on. Kämmekkäät oli kyllä hieno ratkaisu. Ja villasukat on kyllä komeat.

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3