sunnuntai 23. elokuuta 2015

Liebster Award

Haaste tuli, taas...

 
Tästä menee kiitokset Akkelille, Louhelan rouvalle, joka sai aikoinaan kunnian toimia minun ensimmäisenä Salaisena NeuleYstävänäni. Tai no kyllä se kunnia minulla oli, niin oli upeita paketteja osannut kasata ;-)

Vastaavaan haasteeseen oon osallistunu joskus ennenkin. *Kliks*

Säännöt ovat seuraavanlaiset:


1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.

4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Tässä vaiheessa minun täytyy esittää pahoitteluni. 
Aion ehdottomasti vastata kysymyksiin.
Ja aion kyllä keksiä myös omat kysymykset.
Mutta en aio nimetä ketään erityistä haasteen saajaksi. Sen sijaan pyydän Red Dragon -emoa linkkaamaan haasteen SNY-blogiin, josta tämän saa ottaa kuka tahansa SNY-rinkiin osallistuva mukaansa. Toivottavasti onnistuisi...
Tässähän on hyvä paikka kertoa jotain kivaa juttua itsestään, mistä saattaa olla iloa/hyötyä sille omalle Salaiselle Ystävälle ;-)

Toki saatte muutkin lukijat ottaa tämän Liebster Awardin mukaanne, vaikka ette tähän SNY-rinkiin osallistuisikaan <3

Ja tässäpä tulee Akkelin keksimät kysymykset:


1. Kuka on blogisi lukija? 
Öh, no kuka tahansa ihana ihminen, joka tätä lukee. Olipa sitten seuraaja, muuten vain säännöllisesti kurkkiva, tai vaikkapa satunnainen "ohikulkija" <3
Lukipa hän sitten julkisesti, taikka kurkkipa vain vaivihkaa ;-)


2. Mistä hankit ohojeet neulleisiisi?
Ohojeet, mitä ne o? :-D
Pääasiassa teen sen fiiliksen mukaan. Joskus tulee vastaan kivoja ohjeita neulekirjoissa, tai vaikka siellä Facebookissa erilaisissa villasukkaryhmissä.
Tai sitte tulostelen netistä milloin mistäkin. Googlen kuvahaku on monesti ollut avuksi.
Harvoin teen ihan täysin ohjeen mukaan. Mutta sillon ku teen, niin paperiversio on se mun juttu :-)
3. Mikä asia tekee siut onneliseksi?
Hmmmm... jaa-hah.
Lapset, mies, koti, perhe, oma työ, käsityöt, kaverit...
Eli oikeastaan kaikki se, mikä eniten yrittää ajaa myös hulluuden partaalle :-D
<3
Kuvitelkaas tilanne: rauhallinen ja hiljainen hetki ihan yksin, kahvi- tai teekuppi, alkutalven kirpakka pikkupakkanen, leivinuuni ja tuli, ja vaikkapa se sukantekele. 
Tai vastaavasti: edelleen se kirpakka pikkupakkanen ja leivinuunin tunnelmallinen tuli, perhe koolla olohuoneessa, lautapelit.
Joo, mää oon syksy-/talvi-ihminen :-D
Mutta tämmösistä hetkistä se onnellisuus koostuu <3
4. Mikä lanka on siulle luksusta?
Emmää vaan tiiä. Kaikki. Ei se lanka vaan se väri. Ennemminki sanoisin noin.
Ei oikeastaan oo vielä tullu vastaan semmosta tiettyä lankaa, jonka voisin sanoa olevan luksusta.
Vaikkakin on mulla tuolla laatikossa kaksi upeaa vyyhtiä, joita en oo raaskinu ajatellakaan käyttäväni, tai edes keriväni kerille. Ne vaan on niin syötävän suloisia herkkupaloja sellaisinaan :-D
 
5. Onko käsityöt siulle välineurheilua?
No toisaalta joo :-D
Välineurheilua rennolla otteella ;-)
6. Hymyiletkö tuntemattomille vastaantulijoille?
Tottakai!
(No en ihan aina...)
7. Mitä hyvää teit viimeksi?
Kuskasin pari tyhjää laatikkoa ystävälle töistä, kun tiesin tarvitsevan :-D
Haluaisin uskoa joka päivä tekeväni jotain hyvää... edes jollekulle ;-)
8. Paras siivousniksisi?
X-D
No ainoa mikä mieleen tulee, on että vanhalla lapasella tai sukalla on näppärä pyyhkiä pölyjä :-D
9. Mikä on paras viikonpäivä ja miksi?
Epäsäännöllisestä työstä johtuen mun viikonpäivät on välillä ihan sekaisin. Sen vuoksi joka päivä voi olla se paras päivä :-D 
Mutta kyllä useimmiten on viikonloput, jos ollaan koko perhe koolla.
Tai toisaalta voi olla joku päivä viikolla, että isäntä on töissä, poika koulussa, ja tyttö päiväkodissa, ja minä vapaalla ;-)
10. Roikutko liikaa netissä, somessa, konneella yms?
No joo :-D
Vaikkakin poika sanoo, etten mää koskaan tee muuta ku kudon...
11. Mitä haluaisit sanoa miulle?
Valitettavasti lahjoittamasi vaaleansininen kynsilakka jäi käyttämättömäksi, kun se tipahti lattialle ja meni rikki :-(
Mutta jäi siitä pysyvä muisto mun käytävän mustaan mattoon :-D
Kiitokset mun ekasta SNY:stä, innostit minut lähtemään mukaan aina uudelleen ja uudelleen.
Halaukset Sinulle ja Ukkelille <3

Sitten pitäis mun keksiä 11 kysymystä seuraaville:

1. Mistä vuodenajasta pidät eniten, ja miksi?
2. Miten asut?
3. Onko sinulla jotain tiettyjä viikkorutiineja, esim. tietyt saunaillat tai tietty siivouspäivä tms?
4. Minkäväriset vaatteet sinulla on päälläsi nyt?
5. Oletko ennemminkin suoraviivainen vaiko hieman monisyisempi ihminen?
6. Lempikorusi, ja miksi juuri se?
7. Talvi tulee, mitä puet jalkaasi?
8. Kumpi voittaa, tunne vai järki?
9. Minkäikäinen on "keski-ikäinen"?
10. Mitä pelkäät?
11. Ajatteletko ennen kuin puhut, vai puhutko ennen kuin ajattelet?


Eiköhän näillä pärjätä eteenpäin :-D


P.S. Mun blogi täyttää lokakuussa 2 vuotta. Jos siihen mennessä saan 50 seuraajaa täyteen (nyt 36), niin minähän otan ja arvon taas kaksi kivaa lahjaa tuolta omien laatikoitteni kätköistä ;-)


11 kommenttia:

  1. Halaus toimitettu tuossa vieressä nukkuvalle :) itte valavon mahakivussa :(
    Kiitos vastauksista.
    Kylläpäs mieltä lämmittää, jotta oon osannu siulle mieluisa SNY olla. Se on kyllä kiva rinki, meni vaan ittellä jotenkin se ilimottautuminen ihan ohi, Höh! Kevväällä koittaa olla hereillä paremmin.
    Ihannaa ja kaunista syksyn aikkaa sinne koko pesueelle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keväällä sitten taas mukaan :-)
      Paranemista sinulle ja hyvää syksyä teille <3

      Poista
  2. Hei!
    Kiva lukea näitä haasteita, näistä tosiaan voi saada jotain vinkkiä tulevaa syksyä ajatellen ;)
    Harmi vaan etten juuri nyt voi liittyä blogisi seuraajaksi, täytynee tehdä se sitten paljastumisen jälkeen.....
    Aurinkoista elokuun päivää sinulle!

    T. Snysi osallistuja nro 7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään onkin taas ollut oikein kaunis ja aurinkoinen päivä. Juuri sopiva päivä aloittaa 9pv kesäloma ;-)
      Minähän oon kesälomaa viettänyt tänä kesänä muutamassa lyhyemmässä jaksossa. En kokenut mielekkääksi ottaa koko lomaa kerralla, kun touko-kesäkuulla ehdin 4 viikkoa sairaslomailemaan hyvässä voinnissa ;-)
      Iloista ja jännittävää syksyä sinullekin <3

      Poista
  3. Ihanat värit noissa lankavyyhdissä!

    VastaaPoista
  4. Hauska idea haastaa SNYläiset. Olen jo kerran ottanut tämän haasteen vastaan, mutta vastaan ehdottomasti kysymyksiisi.

    VastaaPoista
  5. Olen myös vastannut jo aiemmin mutta kävin juuri lisäämässä sny kautta tulleet vastaukset aiemman jatkoksi =)
    Mukavaa syksyä =)

    VastaaPoista
  6. Hei! Kiitos haasteesta! Käyppäs huomenna kurkaamassa vastaukseni!

    VastaaPoista
  7. Kiitos haasteesta, vastaukset annettu :)

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3