keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Sukat. Taas.

Sukat. Tällä kertaa koko 42. Isännälle mahtuu.
Lanka on 8-säikeistä Gründl Hot Socks Skandinaviaa ja puikot 4mm bambut.
Oli muuten älyttömän raskasta kutoa paksua villasekoitelankaa paksuilla, nihkeillä puikoilla. HUHHUH!

Tätä lankaa mulla oli kaks kerää. Sukat tein yks kerrallaan kärjestä aloittaen. Näin sain kulutettua kerät mahdollisimman vähiin. Pienet nöttöset molemmista jäi jäljelle.



Eiköhän nämä nyt ollu viimeiset valmistuneet tälle kuulle. Huomenna taas työpäivä.
Lisää tulee sitten ens kuun puolella :-D

Ehkäpä mää jonku yhteenvedonkin teen ensimmäisen vuosineljänneksen lankasaldoista ja asettamieni vuositavoitteiden tilanteesta.


maanantai 28. maaliskuuta 2016

Maaliskuun kalenterisukat

Tulihan ne Sukkakalenterin sukat tehtyä tällekki kuulle ajallaan.
Kyse on siis Niina Laitisen suunnittelemasta Sukkakalenterista kuluvalle vuodelle 2016.
Maaliskuun mallina on Tenkkapoot. Tosi kiva malli. Ohjeessa on käytetty lankana Novitan Nalle Taikaa. Minä näytin tyttärelle, minkälaiset langat siihen sopii, ja tytär valitsi mieluisensa kerän mun laatikostani.

Ohjeen sukat oli tehty siis Nalle Taikasta, 3mm puikoilla. Langankulutukseksi luvataan 72g ja kooksi 39.
No juu, mulla oli Nalle Taika, 3mm Cubicsit, langankulutus 74g ja koko ihan huimat 35!
Tiukka käsiala ja kantikkaat puikot ilmeisesti vaikuttaa peräti 4 koon verran :-D



Malli on kyllä tosi kiva tehdä, ja helppo muistaa. Tykkään kovasti.
Ja mun mielestä tää väriki sopii Tenkkapoo-malliin todella hyvin :-D
Nämä pääsevät laatikkoon odottelemaan. Ellei aiemmin ottajaa löydy, niin saattavat toimia ens talvena jo omalle tyttärelle.

Tammikuun sukat: *KLIKS!*
Helmikuun sukat: *KLIKS!*


torstai 24. maaliskuuta 2016

Postia ja jotain valmista

Tänään toi posti yllärikirjeen Salaiselta NeuleYstävältäni, suuret kiitokset piristyksestä <3


Sain siis värityskuvalla varustellun pääsiäistoivotuksen, silmukanpidikkeitä, avattavia silmukkamerkkejä (tällasia en oo ennen nähnytkään) sekä suojat puikon päihin. Tarpeellista tavaraa <3

Pojalla oli tänään vähän pidempi koulupäivä ja tytärkin nukkui reilun kahden tunnin päikkärit. Yleensä tytär ei enää päikkäreitä nuku, mutta jostain tuo otti ja möksähti, painui omaan huoneeseensa, ja nukahti päiväpeitteen alle sänkyynsä. Tais pieni olla väsyny <3
Minä siinä ajankuluksi värittelin jo tuon SNY:n lähettämän kivan kuvan :-D


Kiitokset vielä tästä ihanasta ylläristä <3
Saitkohan terveiset edellisestä postauksesta? Että en osaa mitään toiveita paketin suhteen esittää. Paitsi se, että yllärit on aina tervetulleita ;-)
Mielelläni pysyttelen tutussa ja turvallisessa sekä materiaalien että työtapojen suhteen.
Mutta yhtä mielelläni otan vastaan myös uusia haasteita ja tuttavuuksia.
Määhän oon siis ns. helppo tapaus, ku kaikki käy :-D

*************************************************************

Ja sit se "Jotain valmista":
Vihdoin ja viimein on se piiiiiitkäääääään kesken ollut Nurmilintu-huivi valmis! HUHHUH!
Kyllä muuten tuntuu, etten Nurmilintua ihan hetikohta oo tekemässä uudestaan :-D
Malli siis Heidi Alanderin iki-ihana Nurmilintu *KLIKS!*
Ja lankana jälleen Alize Angora Gold Simli Batik.
Tällä mallilla oon tehny jo kolme huivia tästä samaisesta langasta, mutta erivärisinä kylläkin.




Nyt ku tän "pakkopullan" sain alta pois, tuntuu kutominenki sujuvan taas näppärämmin ;-)



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

En minä, mutta muut!

Ihan ekaksi kiitokset kaikille käyneille ja kommentteja jättäneille <3
Kyllä määki oon blogeja lukenu, mutta vähemmän kommentoinu.
Viime päivinä en oo tietokoneeseen koskenutkaan, vaan puhelimella oon pikaset selailut tehny. Blogikommentteja en oikein oo kehannu sillä jätteää, ku jostain ihme-syystä se heittää jokaikisen kommentin tuplana :-D

Myös mun Salaiselle NeuleYstävälle kiitokset käynnistä!
Kyselit toiveita ens kuuta ajatellen... Ei mulla mitään kummempaa oo mielessä, ja mua on helppo ilahduttaa :-D
Ekan paketin perusteella uskallan luottaa, että seuraavakin on mieluinen <3

************************************************

Mulla on joku hurja väsymys-laiskotus-blääh!-kausi vissiin menossa.
Töissä oon käyny ne muutamat päivät viikossa ja kotona on tullu siivottua vähän isomman urakan kautta :-D
Musta tuntuu, että tää meijän tietokonenurkkauski on ihan uus, ku käännettiin pöytä toisinpäin viereistä seinää vasten, talletettiin tosi vähän käytössä oleva läppäri kaappiin, ja siirrettiin tulostinki pois näkyviltä. Ja ku tää pöytä sai ihan liinanki <3


Hoksaatteko? Tuo tulostinkaappi tuolla seinän vieressä?
Se on se, jonka vasta kerroin alunperin tehdyn pojalle hoitopöydäksi. Molemmille muksuille siinä on monet vaipat ja vaatteet vaihdettu. Ja kun ei enää hoitopöytää tarvittu, irrotettiin hoitotaso päältä ja kaappi jäi käyttöön. Viimeisimpänä tehtävänään se on säilönyt lasten villasukkakoreja. Nyt se sai reiän takaseinäänsä, jotta tulostin sai siitä kivan kodin :-D


Laatikoitakin oon taas tapetoinu samalla kullansävyisellä tapetilla ku aikasemminki (*KLIKS!*), jotta sain taas romua piiloon :-D

*************************************************

Mutta että niitä käsitöitä en oo saanu tehtyä. Oli tuossa tuo yks huivi kesken, ollu jo kauan aikaa. Ja on tuossa yks sukkaki paria oottamassa...
Mut kyllä niistäki jossain vaiheessa valmista tulee, ei nyt hätäillä :-D

Sitä ootellessa mää näytän teille jotain muitten tekemiä juttuja :-D

Muistatteko ku kerroin lasten värjänneen lankakerät mummulleen (mun anopille) synttärilahjaksi?


Anoppi teki noista langoista lapsille Reaverset!
(Reaverset on Rea Järvenpään laatima ohje "tennaritossuille". Ohje löytyy maksullisena Ravelrystä, tai sen voi tilata suoraan Realta itseltään sähköpostitse.)





 *******************************************************

Ja sit yks aivan upea, ihan erilainen käsityö!
Meijän poika teki koulussa <3



  *******************************************************

Nyt mun tarttis ruveta pingottamaan se luvattoman pitkään kesken ollut huivi :-D


keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ihan vaan sukat. Mutta ihanat!

Regian upea Winterdream Color <3
Ei tää ihana lanka mitään ihmeellisyyksiä tartte, se on just hyvä näin!

Puikot 3,5mm KnitPro Karbonzit. Silmukoita 48. Aivan täysin perusmalli vahvistetulla kantapäällä ja sädekavennuksella.
Koko mun jalkaan sopiva, eli sanoisin 39.

Yksinkertaisen kauniit, näin pääsee langan mahtavat värit ja värinvaihdot parhaiten oikeuksiinsa <3







maanantai 7. maaliskuuta 2016

Sormustinsukat

Edellisessä postauksessa jo minua kehuttiin ahkeraksi neulojaksi...
Välillä tulee mieleen, että voiko puikkoja kuluttaa liikaa...???

No jos voi, niin pääseepähän ostamaan uudet puikot.
Varsinkin ku nämä mun 3,5mm KnitPron Karbonzit ei enää ihan uudenveroiset ole muutenkaan. Jollakulla lapsukaisella taisi olla levottomat kädet, kun oli minun puikkoja napsutellut kynsisaksilla joutessaan... Pinta on hieman naarmuilla, mutta toimii nuo vielä :-D

Sitten asiaan.
Kerroin jo aiemmin, että sain SNY:ltäni sähköpostitse sukkaohjeen. Ja kävinkin samantien ostamassa ohjeeseen sopivan langan. Vaan kuinka ollakaan, SNY:n maaliskuun paketissahan tuli toinen kerä samanväristä 7 Veikkaa <3

Tässäpä nyt on SNY:n lähettämällä ohjeella tehty SNY:n lähettämästä langasta, Sormustinsukat!
Malli on Ida Sormusen käsialaa, ja ohjeen voi ostaa Ravelrysta. *KLIKS!*



Malli on tosi nätti! Ja yllättävän helppo tehä!
Vaikkakin ekavilkaisulla ohje näytti hirmu monimutkaiselta, mutta se johtui siitä, että mallineuleeseen oli kaaviot, mutta jokaikinen rivi oli myös kirjoitettu auki sanalliseen muotoon.
Itse seurasin aika pitkälti vain kaaviota. Vaikkakin tuon mallin oppi kyllä heti ekan toiston jälkeen ulkoa :-D

Yks jännä juttu tässä ilmeni:
Mulla on yleensä aika tiukka käsiala. Ja yleensä saan ohjeen mukaan tehtynä kokoa tai kahta pienemmät. Olipa kenen tahansa ohje kyseessä.
Tässä ohjeessa kerrottu lopputuloksen olevan 38/39. Mutta kyllä mää sain aikaseksi jonku 41.
Eli en saanu näistä itelleni sukkia, vaikka niin suunnittelin :-(
Varmasti teen jossain vaiheessa toisetkin. Ja voi olla, että saan sopivan koon, kun vaihdan nuo hiilikuituiset puikot Cubicseihin ;-)

Mut on nuo siltiki ihanat ja enköhän mää jonku sopivan ottajan näille löydä <3



sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kirjoneulepolvarit

Anelmaisista inspiroituneena pyörittelin puikoilla toisetki kirjoneulepolvarit.
Vaan ku määhän en kauheesti jaksa ohjeita seurata, niin näissä on kuviot muistin mukaan jotain Anelmaisten ohjeesta, ja osa ihan omasta päästä nykästy.
Pitsikukkaraidan jätin pois. Eikä nämä kukkia enää tarvinneet, mutta nyörit pyörittelin kuitenkin.

Puikot oli 3,5mm KnitPron Karbonzit. Langat 7 Veikkaa, jotain itsevärjättyjäkin seassa.

Niin ja sehän mun piti kans sanoa, että näihin, kuten edellisiinkään, en oo värejä mitenkään miettiny etukäteen. Mulla oli 32L laatikollinen 7 Veikkoja sohvan edessä ja sieltä vain fiiliksen mukaan otin sen, mikä tuntui sopivalta. Ei siellä laatikossa juurikaan täysiä keriä oo, mutta useampia jämäkeriä sain käytettyä aika hyvin loppuun :-)
Ja oli siihen kannellisen laatikon päälle kiva nostaa jalat kutoessa <3
Toimihan se kyllä ihan kivasti kuvausalustanakin :-D






Mulla on muuten nyt jotain aurinkoisen keltaista puikoilla. Siitä lisää ens kerralla ;-)