lauantai 13. kesäkuuta 2020

Nyt vain kastellaan ja odotellaan

Se on nyt valmis! Mun kasvimaaprojekti kasvihuoneen kera!




Kasvihuoneen sisältä löytyy kahdenlaisia tomaatteja, kolmenlaisia kurkkuja, paprika, piparminttu sekä basilika.
Yksi kurkuntaimista näyttää valitettavasti menehtyneen 😔
Mutta toisessa taas näkyy jo pikkuisia kurkun alkuja 😍
Tomaattejakin on jo kahdessa taimessa kypsymässä 😍





Ulkona minikasvimaalla kasvaa porkkanaa, salaatteja, sipuleita, lanttua, punajuurta, mansikoita, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, herneitä, kesäkurpitsaa (toivottavasti selviävät eilisestä "ulkoistuksesta") sekä perunaa saaveissa.

Pakkohan kasvihuonetta oli vähän somistaakin, sekä sisältä että ulkoa 😁




Kukkasiakin kokeilin laittaa kasvamaan siemenistä, mutta ostin myös valmiina.


Nyt siis vain kastellaan, hoidetaan ja odotellaan 😍


2 kommenttia:

  1. Onpa mukavasti alkanut kasvatuskausi ja komea on kasvihuone! Voin sivusta seuranneena sanoa, että puutarhanhoito vie mennessään ja antaa paljon iloa sadon lisäksi. Onneksi on myös kivat tuolit ja pöytä, jotta voitte nauttia aterioitakin ulkona ja huilata satoa katsellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mielenkiintoista, antoisaa ja terapeuttista puuhaa 😍
      Eilen illalla eksyimme äitini kanssa puutarhalle kukkaostoksille 🌹

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3