tiistai 26. marraskuuta 2013

Teetä ja villasukkaa

Pukinkonttisukat sain jo aamulla valmiiksi.
Nyt on lapset päiväkodissa ja koulussa, itse olen ehtinyt käydä asioilla. Leivinuunissakin palaa tuli.
Mitäpäs tässä sitten enää muuta, kuin kupponen lämmikettä, ja blogia päivittämään :-D

Talven Taika - Hehkeä vihreän ja valkoisen teen sekoitus, 
jossa mausteena puolukkavaniljaöljy sekä lootuksenkukat.

Pukinkonttiin menevät sukat tein ihmiselle, joka ne todella ansaitsee. Vaikka hyvin en tunne, mutta sen verran kuitenkin, että halusin Hänelle sukat tehdä :-)
Lankana on Novitan 7 Veikka Nostalgia, vihreä. Ja pitsikuvio on jälleen se sama Novitan pitsisukkaohjeesta löydetty. Tuon langan kaunis väri ei näissä kuvissa pääse oikeuksiinsa.



Lämmintä talvenodotusta <3
Täällä satoi jo aamulla vähän lunta, toivottavasti saadaan pian lisääkin <3

maanantai 25. marraskuuta 2013

Ikkunataidetta

Yritin eilenillalla keksiä lapsille jotain kivaa tekemistä, kun olivat vähän tylsistyneen oloisia :-)
Piimää ja vesivärit otettiin välineiksi, ja eikun maalaamaan.
Lapset koristelivat itse omat ikkunansa, ja innostuihan siinä äitikin värkkäämään :-D

Piimällä saatiin mukavannäköstä lunta, ja piimän avulla vesiväritki olivat vähän paksumpia, eivätkä valuneet kovin helposti. Vesivärin ja piimän sekoituksesta tuli myös mukava mattapinta, eli väri erottuu ikkunasta selvemmin. Ja pitäis kuulemma olla helppo pestä poiskin.

Tässäpä teille ihasteltavaksi tyttären ikkuna:

Ja seuraavaksi pojan huonetta:

Eteisen ovesta lapset maalasivat ikkunan yhdessä. Tyttö teki kranssin ja poika joulukuusen:

Minä puolestani tein talvisen maiseman keittiön ikkunaan, kynttilän eteiseen, ja vielä hienon kranssin ulko-oveen. Kranssista oli kyllä aika vaikea saada selvää kuvaa, vaan melko hämärältä näyttää...


Että tämmöstä tällä kertaa.
Pukinkonttisukistakin puuttuisi enää vain yksi pitsikuvio ja kärkikavennukset. Huomenna onkin vapaata niin töistä, kuin lapsistakin :-D
Jospa huomenna sais sukat valmiiksi asti...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Joulunpunaista tunnelmaa

Kun ei tämä selkä oo kamalasti antanu mun kutoa mitään, niin väsättiin tyttären kans kotiin vähän joulutunnelmaa <3
Laitettiin punaisia verhoja ja liinoja, ja jopa tunnelmavaloa jouluisilla lyhdyillä ja kynttilöillä.


Ei meillä yleensä näin ajoissa joulua laiteta, mutta kun lapset halusivat ;-)
Joulukuuseen en vielä oo suostunu, vaikka tytär onkin sitä ollut vailla jo pari viikkoa :-D

Eilen päästiin Isännän kans kahdestaan vähän shoppailemaan, kaupunkiin asti. Neljä kauppaa kierrettiin muutamassa tunnissa. Joululahjoja ostettiin. Alkaakin olla jo kaikki kasassa.
Oli tälle mun selälle aika rankka reissu, ja illalla olinki melko poikki.
Poitsulle ostettiin myös uusi toppahaalari, kun vanhasta oli jotenkin kummasti polvi rikki :-D
Ja tytär sai joulunpunaiset juhlakengät päiväkodin joulujuhlia varten <3


Kyllä mulla kohta alkaa olla yhdet pukinkonttisukatkin valmiina, että enköhän mää kohta saa niistäkin kuvan laittaa :-)
Palailen niihin toiste, nyt alan valmistautua töihin.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Isäntä tuunaa taas.

Täällä tämä emäntä lepuuttelee lapojen väliä ja niskaa, eli puikkotauon pukkas.
Mutta sanoin mää isännälle, että me tarvittais eteisen seinälle hylly, jossa vois säilyttää kenkienhoitoaineita sunmuuta semmosta.

Tähän väliin vähän pohjustusta:
Meillä on tämmönen -72 rakennettu omakotitalo. Täällähän oli jokaisen makkarin ikkunoiden päällä sellaset alareunastaan muotoillut kappalaudat, peittämässä verhokiskoja.
Ja minähän en niistä tykänny yhtään. Revin ne kaikki irti, ja laitoin tangot kiskojen paikalle.

Isäntä haki varastosta yhden kappalaudan. Mittaili vähän. Kävi mutkan tallissa sahaamassa. Ruuvaili parit ruuvit.
Ja tässä se kappalauta nyt on, hyllynä peilin päällä:

 


lauantai 9. marraskuuta 2013

Operaatio Kuvien Päivitys

Näinhän siinä kävi, että edellisestä blogista siirtämäni kuvat katosivat täältäkin...
Sain tehtyä suurensuuren operaation, ja korjattua kaikki vanhat kuvat koneelta tänne.
Tuonne "Tekeleitä ennen blogeja" -sivulle tuli nyt myös muutamia ns. uusiakin kuvia, joita siellä ei aiemmin ollut. Vastaavasti jotain kuvia saattoi jäädä pois.

Sitten siinä kuvia etsiskellessäni huomasin, että minulla on koneella nätisti tallessa kuvat kaikista lasten synttärikakuista. Kyllähän nekin jonkinmoisista käsitöistä käy, kun minähän en suostu ihan tavallista kakkua tekemään :-D
Kakuista päätin tehdä ihan oman sivunsa tuonne yläreunaan.

Ei kun kurkkimaan ;-)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Paljastus, ja vähän muutakin :-)

Vaikka siellä ei kukaan mitään arvaillutkaan, niin paljastan silti vastauksen tuohon eiliseen arvoitukseen.

Tässäpä se lopputulos on:

Eli pinnasänky muuntautui viinipullotelineeksi, johon mahtuu kyytiin jopa 36 pulloa :-D
Ja oikeesti tuo teline on ihan suora, vaikka kuvassa vinolta näyttääkin.
Saapas nähdä, laitetaanko tuohon joskus vielä joku maali pintaan, vai annetaanko olla puunvärisenä.

Ja teinhän minäkin tässä pienen, nopsan välityön puikoilla.
Tytölle oon toissatalvena tehny pipon "nimikkolangastaan" Veerasta. Noh, eiköhän tuo poikaki hoksannu, että hänenkin tarvii saada. Mutta ei taida olla Perttu-nimistä lankaa olemassakaan.
Onneksi Isovelikin kelpasi, värinä petrooli :-D


Tällasta tällä kertaa, lisää taas myöhemmin :-)


maanantai 4. marraskuuta 2013

Arvoitus alkuviikon ratoksi.

Meillähän on tuo isäntäki taitava käsistään. Puuseppä on ammatiltaan, ja tykkää kotosallakin kierrättää vanhoja puutavaroita uuteen uskoon.
Nyt keksi taas jotain jännää hommaa itselleen

Tässäpä olis teille se alkutilanne:

Eli lasten vanhan pinnasängyn kaivoi varastosta. Meillä ei ole tarkotusta käyttää sitä enää tuossa alkuperäisessä muodossaan, ja tilaahan se vie, vaikka osiin olikin purettu.
Mitähän hyötykäyttöä tuolle vois keksiä?

No, tässä muodossa se on tällä hetkellä:

Eli 4 tuollasta pitkää "rimaa", ja 6 pienehköä ritilää.
Keittiön tuoli on ihan vaan kuvausrekvisiittana, ja vähän mittasuhteita kertomassa :-)

Hmmm... Mikä ihme tuosta onkaan tulossa?
Minä kyllä tiedän vastauksen, mutta teille muille kerron vasta valmiina, kuvan muodossa.
Siihen asti saatte miettiä ja arvailla ;-)

Näkemisiin taas :-D