Näytetään tekstit, joissa on tunniste Remppaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Remppaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. elokuuta 2020

Opiskelua remonttievakossa

Myynnin digiosaaja -koulutukseni alkoi elokuun alussa. Samaan "rytäkkään" aloitimme kotona kylpyhuoneremontin ja päätimme muuttaa tilapäisesti appivanhempieni omistamaan kaksioon. On täällä hieman ahdasta kahden aikuisen, teinin ja esiteinin asustella, mutta kyllä tästäkin selvitään. Saadaanpahan uusi, hieno kylpyhuone kotiin 😍

Lapset pääsevät tästä kulkemaan koulussa kävellen ja pyöräillen. Kotoa kulkevat aina bussilla. Onhan se toki mukavaa, kun lasten kaveritkin ovat nyt lähellä.



Minun opintoni etenevät mukavasti ja paljon on jo jäänyt uutta asiaa mieleen. Ja toki paljon on tullut jo vanhojen tuttujen asioiden kertausta. Entuudestaan tuttujen asioiden läpikäynti onkin mielenkiintoista. Vaikka tuntuu, että nämä asiat jo osaa, silti niistä löytyy aina uusia näkökulmia omiin vanhoihin toimintamalleihin.




Olemme koulutuksessa jo opiskelleet mm. myynnin merkitystä yritystoiminnassa, brändäystä sekä yrityksen että henkilöbrändin näkökulmista, oman osaamisen tuotteistamista, ja hieman erilaisia sosiaalisen median markkinointikanaviakin. Ja vasta kolme viikkoa takana 😀




Tässä vaiheessa minusta tuntuu, että palaset loksahtelevat kohdilleen. Koronan myötä minut irtisanottiin, mikä tuntui tässä tilanteessa uudelta alulta. Samalla löysin TE-palveluiden kautta tämän Suomen Yrittäjäopiston järjestämän Myynnin digiosaaja -koulutuksen. Aivan upean työharjoittelupaikankin löysin todella helposti, vaikka kyseisestä juuri aloittelevasta yrityksestä en olisi edes tiennyt mitään, ellen olisi hoksannut soittaa kunnan yrityskehittäjälle. Kyseisessä yrityksessä pääsen hyödyntämään viime vuonna opiskelemaani visualistin osaamistanikin.

Lisäksi tässä vielä lupauduin tekemään tuurauksia entuudestaan tuttuun, mutta juuri uudistuvaan yritykseen. Eihän sitä vielä siitäkään tiedä, mitä tämä poikii tulevaisuuteen.

Fiilikset ovat nyt hyvät! Tuntuu, että elämä kulkee oikeaan suuntaan.


torstai 13. heinäkuuta 2017

Kesälomapuuhastelua

Lapset on kesälomalla. Isäntä on kesälomalla. Mullaki oli viime viikko kesälomaa ja tällä viikolla on ollut 4 vapaapäivää perään.

Jotain on tullut puuhasteltuakin.
Ompelin kassin Kesäkassi 2017 -vaihtoon. Tämän kassin sai Leena. 



Vähän isomman mittakaavan projektiakin tuli tehtyä.

Tuossa aiemmin kesällä päätin kaivaa komerosta maalitörpön ja maalata meidän pihaterassin.


Eikös vain tullutkin nätti 😍
Mutta nyt kävi niin, että tuossa tuo pikkuterassi nököttää tyhjillään keskellä pihaa.
Uusi käyttötarkoitus tuolle pitäisi kehitellä. Olisiko teillä ideoita?

Tuo pöytäryhmä varjoineen sai nyt nimittäin uuden paikan.

Tässä näkyy lähtötilanne:



Ja tältä tämä näyttää nyt:



Nyt kun piha on valmis, onkin hyvä lähteä tekemään 3 pitkää työpäivää ja sen jälkeen päästään pienelle lomareissulle.

Repun minulle tekemä kesäkassi on jo pakattu, juuri sopiva kuljettamaan koko perheen vitamiinit, särkylääkkeet, laastarit, puhdistusaineet ym. mitä pitää varuilta mukaan ottaa 😁

Itse asiassa kävi niin, että yksi aiemmista kesäkassivaihdoista saamistani kasseista sai kunnian kuljettaa minun vaatteeni reissuun.
Lisäksi kesäkuun SNY-paketista saamani kassi lähtee myös mukaan 😊

Nyt nukkumaan, jotta jaksaa taas aamulla töihin 😊


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

SNY-postia

Sain SNY-postia ison kirjekuoren muotoisena. Välimuistaminen siis. Taisi olla toissapäivänä kun laatikosta löytyi...


Askartelulehti, ilmapalloja ja kortti. Isot kiitokset!
Meillä yleensä unohdetaan vappupallot ostaa itse, koska poitsulla on synttärit aina viikkoa vapun jälkeen 😂


Mulla on käsitöitä kesken... vähän sitä sun tätä ja sittenvielä tuotaki... en mää oo nyt jaksanu tehä.
Takkahuoneen remontti on nyt menny edelle. Tai no sanottaisko paremminki takkahuoneen tekeminen. Kun ei meillä oo ennen ollu takkahuonetta. Eikä edes sitä takkaa. Oli vain varasto ja vanha pannuhuone. Mut nyt on takkahuone takkoineen 😍

Tässä vähän lähtötilannetta...


Eli ekassa kuvassa näkyy, minkälaiseksi tuo vanha lämmityskattilan nurkkaus oli ennen "somistettu".  Siinä näkyy myös oikeassa reunassa sisäänkäynti ja vasemmassa reunassa kylppäriin kulku.

Toka kuva kertoo, mimmonen tuo oikeesti oli, kun "somisteet" revittiin pois edestä 😂

Kolmannessa kuvassa on se varasto. Siis se takkahuoneen oleskelutila 😉

No niin, siinä oli siis lähtötilanne. Mutta entäpä nyt?
No katsotaas...


Matto, liina ja jotain muuta tuonne vielä tarvii, mutta onhan se vaan iiiiiiiihana 😍


Mut hei! Eiks se niin mee että nälkä kasvaa syödessä?
Isäntä repi saunasta lauteet runkoineen ulos, ja seinäpaneelit irti. Arvatkaas vaan, mitä meillä tehdään loppuviikko...


keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Perussukkia

Multa vähän niinku yllättäen tilattiin kolmet miesten sukat. Ja mää siinä vähän niinku hämmästyksissäni lupauduin ne kutomaan.

Kahet on nyt valmiina. Miesten perussukkia, koko 41.


Kolmansia en ihan heti saa puikoille, sillä mulla ei oo lankaa 😂
Tai no lankaahan on mutta ei iäkkäämmän miehen perussukkiin sopivia värejä 😂

Ihan heti en aio lähtä ostamaankaan. Flunssaa pukkaa. Joka rööri tuntuu olevan tukossa ja päätä särkee. Kaks päivää olis aikaa levähtää ja perjantaina tarttee jo päästä töihin.

Nii ja hei! Meillä on vähän remppaa meneillään! Seinän tasotusta, lattian laatoitusta jne. Meille tehdään takkahuone ❤

Lapset sai tehdä uuteen seinään vähän omaa taidettaan 😊


Nyt mää istahdan kaffen kans alas ja käyn taas sen viime kuun SNY-langan kimppuun...


tiistai 20. syyskuuta 2016

SNY - Syyskuu 2016


SYYSKUU

Kierrätä!
- Paketin kasaamisessa oma mielikuvitus rajana.
- Löytyykö omista varastoista parin mieltymyksiä langoissa/ohjeissa/yms, joita haluaisit jakaa parillesi.
- Herkkujen ei tarvitse olla marinoituja.

TOIVE:


- Jokaisen kuukauden paketin mukana jotakin itse tehtyä :).


 ******************************************


Salainen NeuleYstävä -kierros on siis vauhdissa jälleen!
Lisää infoa ringistä voi lukea SNY-blogista: *KLIKS*
Ekan pakettini sain hakea tänään.
Tämä paketti pitikin pitkään jännityksessä, sekä minua että lähettäjää :-D
Kävi nimittäin niin, että harmittelin jo itsekseni (sekä ystäväiselleni Silmukkanarkoosille...), ettei mulle ole vielä pakettia tullut, viimeinen lähetyspäivä oli kuitenkin viime perjantaina. 

Tänään tulikin RedDragon-emolta sähköpostia, että SNY:lläni huolettaa, onko paketti tullut, kun en ole mitään ilmoittanut. Paketti oli kuitenkin lähetetty jo hyvissä ajoin.
Sain emon kautta tietooni paketin ulkonäön, ja sen perusteella se löytyi kuin löytyikin meijän kylän Salesta, joka nykyisin Postinkin virkaa toimittaa.
Kotona paketin tarkempi tarkastelu paljasti, että kyljessä olevassa tarrassa mun puhelinnumeroon oli livahtanut yks ykkönen liikaa!
Siinä syy, miksi mulle ei ollut ilmoitusta tullut paketista :-D


Joka tapauksessa, paketti on nyt kotona ja avattu ja tutkittu ja tarkasteltu ja ihasteltu! 
Lasten ja töiden kanssa on ollut 1,5 viikkoa todella kiireistä ja rankkaakin. Töitä oon saanu viime viikon tehdä ihan "koko rahan edestä", ja vapaapäivillekin on aina ollut jotain menoja. Plus siihen päälle kaikki muu paperihomma-saikkaus tyttären iltsu- ja päiväkotihoitojen kanssa.
Saatika se, ku lapset yrittivät tulla viikonvaihteessa kipeiksi, pienen lämmön kera sunnuntai-iltana. Kunnon yskä ja nuha kävi kylässä pari päivää. Samoin mulla itselläni. Maanantaina pidettiinkin sitten sairaslomapäivä lasten kanssa.
Tänään oonki nyt ottanu ihan kunnolla levon kannalta siihen asti, että lapset kotiutuivat koulusta. Vaan ilta onki ollu taas melkosta taistelutannerta kotosalla, HUHHUH!
Siksipä avasinki pakettini vasta nyt illalla, kun sain lapset nukkumaan, sytyttelin kynttilät ja otin kupin teetä viereen. 
Sain tehdä sen iiihan rauhassa!

Eka juttu, mikä pakettia avatessani tuli vastaan, pisti hymyilyttämään!
Siellä oli Novita Knit Kit -pipopakkaus :-D
Siis no, tämähän oli mulle nyt kolmas näitä samaa sorttia. Edellisen sain viime kevään kierroksella, ja yksi pakkaus oli jo aiemmin.
Viime keväänä saamastani pakkauksestahan teinkin jo pipon täysin ohjeen mukaan, naisten kokoa. Lopputulos oli hieman nafti meijän tyttärenki päähän.
Mut hei! Nyt mulla on kaks pakettia jäljellä! Jospa ne yhdistämällä mää saanki niistä ihan itselleni pipon!!!

Muutoinki paketti oli kyllä ihan tismalleen ja jetsulleen mun näkönen!







* Knit Kit -pipopakkaus siis hymyilytti ensimmäisenä :-D
* Maijaa en oo ehtiny vielä kokeilemaan. Muistaakseni sitä kuitenki löytyy mun laatikoistani yksivärisenä. Tässä paketissa olevissa kerissä on ihan huikean kauniit värit <3
* Lumio on myös kauniin väristä <3
* Fazerin Sininen on mun herkkua <3 . Just satuinkin rankan päivän jälkeen pakettia hakiessani ostamaan levyllisen samaa sorttia :-D
* Itsetehty heijastin on kaunis, nätin värinen. Nämä on aina tarpeen!
* Neulojan Suuri Silmukkakirja, tämä osui ja upposi kertarysäyksellä! Monta kertaa oon kaupassa tätä käsissäni pidellyt, mutta en oo raskinu ostaa <3
* Ja nuo Aku Ankan mini-taskarit... näitä meillä ei vielä ookaan, vaikka aika paljon niitä normi-taskareita sun muita on kertynytkin... kokonainen kaapillinen!
Nämä onkin muuten lasten lemppari-iltalukemista, meillä kun osaa tuo eskarilainenkin lukea jo sujuvasti ;-)




En kyllä oikeesti voi paketista muuta sanoa, kuin että ihan on just mun näkönen <3
Isot isot kiitokset, Salainen Ystäväiseni <3


*********************************************

Vilauttaisinko mää teille vielä tätä meijän olkkaria?
Muistatteko sen postauksen, kun vähän paljastin, että tuli heitettyä vanha sohva kartanolle?



Vanha olkkari oli aika täysi. Roinaa siellä sun täällä. Rauhaton, ahtaan oloinen.
Tietystikki se pojan huoneen remontti tässä vähän vaikuttaa, on vielä jonkin verran niitäkin romuja levällään... Mutta tämmönen se vanha olkkari oli (eipä oo muuten yhtään ikävä, kun tätä kuvaa katsoo...)



Eiks ookki aika levoton?
(BTW, nämä ennen/jälkeen-kuvat oon ottanu keittiön pöydän äärestä tuolilla seisten...)

No mutta eipä oo enää levoton! Mää tykkään tästä uudesta ihan hurjan paljon enemmän! <3
Rauhallisempi, avarampi, tilavampi, mukavampi...

 
Ainoa ongelma on nyt se, etten oo vielä saanu mun kässänurkkausta toimivaksi, ku pöytä on liian kaukana, ettei siihen ylety takamusta nostamatta :-D
Eiköhän seki saada pikkuhiljaa järjesteltyä ojennukseen ;-)
Kai tuolle lampullekki tarttis joku järkevä paikka keksiä :-D





tiistai 30. elokuuta 2016

SNY-kortti

Juuri alkaneen, syksyn 2016 Salainen NeuleYstävä -kierroksen ensimmäinen yhteydenotto oli eilen tiputettu postilootaan.

Mun SNY oli valinnu kauniin kanervakortin, jolla hän halusi toivotella "iloa ja inspiraatiota syksyyni"
(P.S. Itseasiassa kuvassa taitaaki olla calluna, mut yhtä kaunis joka tapauksessa...)
Kiitos kauniista kortista <3


SNY-ringistä voi lukea lisää infoa SNY-blogista: *KLIKS*


**************************************************

Mää en oo tehny käsitöitä nyt ollenkaan! En mää oo ehtiny ees ajatellakaan noita keskeneräisiä sukkia ja huivia :-D

Mää oon siivonnu Poitsun huonetta!

Lähtökohta on tässä:


Ja tarpeeksi ku oon puunannu ja kuurannu, ollaan tässä:


Eiks tullukki puhdasta?
:-D




torstai 3. maaliskuuta 2016

Mun kaappi

Määpä sain tässä yhtenä päivänä sähköpostia, mun Salaiselta NeuleYstävältäni <3
Mukana oli aivan ihana ja upea sukkaohje! Kiitokset siitä!

Tuli kova halu aloittaa ne sukat heti! :-D
Mietiskelin, että mulla ei kylläkään oo sopivaa lankaa, yksväristä 7 Veikkaa tarpeeksi :-D
Kaupan kautta tulin kotia ja nyt on sopivaa lankaa.

Mutta en mää oo nyt jaksanu kutoa oikeestaan mitään. Töitä on nyt riittäny tämmöselle osa-aikaselle työntekijälle vähän enemmän, ja kotiasiatki on menneet aika hektistä tahtia. Väsyttämään on pistäny.
Pojalle pieni muksahdus oli koulussa yks päivä sattunu, ja rupes illalla itkemään päänsärkyä ja oksensikin. Eli siinä meni yö valvoessa ja lasta vähän väliä herätellessä. Onneksi meni sillä ohi, ettei tarvinnu päivystykseen lähtä kuskaamaan.
Ja tyttö tässä on korviaan potenut marraskuisen vesirokon jälkeen. Nyt alkoi taas alkuviikosta valittaa korvakipua. Siinä oli taas miettimistä ja järjestelyä, että missä käytetään näytillä ja millon ja kuka käyttää... Onneksi ei ollut tulehdus uusinut, vaan vaikkua oli vain kertynyt niin paljon.
Ja siinä vielä samaan syssyyn työpäiviä ja lasten hoitoaikailmoituksia sunmuuta.
Onneksi nyt on kaks päivää vapaata, lauantaina vielä lyhkänen työpäivä ja sit on reilun viikon mittainen TALVILOMA!!! Ja vielä samaan aikaan ku lasten hiihtoloma <3

Mut arvatkaas vaan mikä oli fiilis, ku eilen töistä tullessani näin isännän tuunanneen meidän CD-levyille alunperin tehtyä seinäkaappia!
Siis tää kaappi on isännän tekemä. Massiivipuuta ja tummahkot savulasit. Tässä oli neljä tasoa, ja tää oli vielä eilen aamulla ihan täynnä CD-levyjä.
Mut eipä oo enää!
Sanotaas nyt vielä, että tuo alapuolella oleva kaappikin on isännän tekemä. Alunperin tehty lasten hoitopöydäksi esikoiselle. Päällä oli irrotettava puinen taso, mutta se on poistettu käytöstä jo vuosia sitten.
Niin juu, ja vielä tuo mun kaapin päällä oleva puinen radiokin on isäntä tehny joskus, olikohan ala-asteella. Ja ihan on toimivaksi kapistukseksi tehty, tämän hetkistä toimivuutta en tiiä :-D

Ja sit vielä tuo pieni kulmahylly tuossa mun "harrastekaapin" vieressä on mun isän tekemä <3
Hänkin joskus innostui jotain puutöitä kokeilemaan. Makkarissakin meillä on yksi isän tekemä seinähyllykkö <3

Mut kattokaas ny!








****************************************************

Sitte vielä pikkuinen mainos:
Silmukkanarkoosin blogissa on synttäriarvonta käynnissä. Menkää ihmeessä joutuin osallistumaan!


perjantai 29. tammikuuta 2016

Remppaa

Miettikääs semmonen n. 10-neliöinen makuuhuone. Suorakaide, jossa pidemmät seinät on ns. ehjät, lyhyemmät ikkuna- ja oviseinustat.
Vanhat, 80-luvun alussa laitetut, tummuneet mäntypaneelit seinissä.
Katto valkoista jotain-levyä, ajan saatossa hieman väriä ottanut ja kolhuja saanut.
Lautalattia, 90-luvulla harmaaksi maalattu, kulunut.

Eli niinku näin... Paitsi, että näissä on ne vanhat kattolevyt jo revitty pois, ekassa on pari pätkää vielä jäljellä.


Kattolevyt vaihettiin ihan uusiin, raikkaampiin.
Lattia sai laminaatin pintaan. Seiniäkin maalattiin ensin valkoisella tartuntapohjamaalilla.
Niin ja siis ne uudet laminaatithan piti peittää sanomalehdillä, kun maalinhakureissuun pääsin ns. aikataulusta jäljessä. Eli lattia jouduttiin laittamaan ennen maalausta, jotta saatiin aika riittämään.


Tartuntapohjamaali sai vielä päälleen valkoisen pintamaalin. Lopputulos mukavan läpikuultava. Juuri niinkuin vanhaan taloon sopiikin.
Mutta kun huoneen asukas sattuu olemaan semmoinen pikkuinen Disneyn Frozen-fani, tarvittiin myös jotain vaaleansinistä. Päädyin laittamaan tehosteen ikkunan ympäristöön.
Ja nyt jo näkyy ne laminaatitkin, ja uudet jalkalistatkin on paikallaan ;-)


Huone sai myös uuden järjestyksen.
Lopputulos on raikas, avara ja valoisa.


Lisäksi huone sai myös uudet verhot, uudet matot, säilytyslaatikoita...
Tuon upean kattokruunun asukas osti itse omalla rahallaan.


Näin sai tytär "uuden" huoneen. Kyllä siellä kelpaa ylihuomenna pidettävillä 6v-synttäreillä kavereiden kanssa leikkiä <3
Suoraan sanottuna, äitillä käy kateeksi. Meidän huoneeseenhan ei laitettu kuin laminaatit lattiaan :-D

Vielä on poitsun huone remppaamatta. Se onkin hieman pienempi urakka, kun on kertaalleen mun nuoruudessa rempattu ;-)
Ei tartte ku maalata...