lauantai 26. syyskuuta 2015

Työpöydän tyhjäystä

Kattelin tässä eräänä päivänä, että mun pöydällä on yksi pariton tossu. Ja toinen tossupari on tilattu.
Ja olihan siinä pariton sukkakin, ja pojan värjäämästä langasta kärjen verran alotettu sukkapari.
Nii ja tietty se yks mun ja Mellun yhteisprojekti :-D

Ja ne omavärjäämät langat huutelee ihan hirveesti, ku haluavat puikoille päästä :-D

Päätin alottaa Operaatio Työpöydän Tyhjäyksen.

Pariton tossu sai parin. Ja toinenkin, tilattu tossupari on valmiina. Esittelen molemmat tossut sitten myöhemmin jossain vaiheessa, kun saan ne viimeisteltyä ja kuvattua. Tässä kuitenkin pientä esimakua niistä:



Parittomalle sukalle on myös pari tuloillaan. Varsi puolessavälissä...

Ja ne pojan sukkaset, pojan itsensä värjäämästä Dropsin Fabelista...
Kärjestä alotin looppaamalla ja niin pitkään tein kuin lankaa riitti.
Väri on kuulemma just sellanen kuin hän värjätessä ajattelikin. Poika tykkää, kotisukkina aikoo pitää <3
Tarkotuksella tein vähän reilummat, että mahtuvat pidempään jalkaan. 




Nii juu, määhän värjäsin vähän lisääkin tässä eräänä iltana.
Ne Syyskuun SNY-paketissa saamani, värjättäväksi kehoitetut, valkoiset 7 Veikat näyttää nyt tämmösiltä:






Edelleen se yks sukkapari tuossa pöydällä keskeneräisenä odottaa, mutta silti piti taas jotain uutta alottaa :-D
Tarkotushan oli siis tyhjentää työpöytä keskeneräisistä, eikä alottaa lisää uusia...
Tyttärelle on nyt huivi tulossa itsevärjäämästään langasta <3

Ja pitää tietysti muistaa ohimennen mainita, että tein tässä välissä jo kolmannet unisäärystimet Novitan Joki-langasta, mutta mää ihan totaalisesti unohin ne kuvata ennen ku vein tilaajalleen :-D

Tämmönen pikapostaus tällä kertaa, lisää on tulossa lähiaikoina ;-)


1 kommentti:

  1. Kiitti tästä! Sain sulta kaipaamaan vertaistukea omien keskeneräisen loppuuntekemiseen.

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3