sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kisahuivi ja sukkaset

Minähän siis otin ja osallistuin Novitan ja Yhteishyvän järjestämään neulekilpailuun.
Tarkoituksena oli tehdä huivi Novitan langoista ja lähettää se kilpailuun. Tänään oli viimeinen palautuspäivä, joten uskallan jo julkaista tekemäni huivin ;-)

Tässä vielä linkki, josta pääsee lukemaan Yhteishyvä-lehden jutun aiheesta: *KLIKS!*

Minä tein helpon, mutta oikein mukavan, semmoisen aika perinteisen mallisen huivin Novitan Usva-langasta, jota sattui laatikostani löytymään :-)
Näitä samanmallisia huivejahan on ollut ennenkin ihan ohjeineen Novita-lehdessäkin. Mutta ihan omasta päästäni oon silmukkamäärät, mallit, pintaneuleet ja somisteen tähän kehitellyt.
En silti usko kisassa eteenpäin pääseväni, enkä oikeastaan sitä varten osallistunutkaan ;-)

Mun syyni osallistua oli hyväntekeväisyys. Kaikki kisaan osallistuvat huivit myydään marraskuussa Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella. Huivien myyntituotot menevät lyhentämättöminä Naisten Linjan hyväksi (lue lisää tuolta Yhteishyvän jutusta, linkki ylempänä)..

Sen pidemmittä puheitta, tällaisen huivin tein ja lähetin:




Mää tykkään <3
Tää ylettyy kahdesti kaulan ympäri, ja kiinnitys on nopea, näppärä ja pitävä.
Lanka ja neule on pehmoista, kevyttä ja muhkeaa.
Kieltämättä teki mieli jättää itelleni, mutta lähetinpä kuitenkin :-D


Ja sitten vielä äsken valmistuneet sukat pojalle, Nallen Taika-langasta.
Tää lanka vaan kaupan hyllystä pomppas silmille, kun vihreä on nykyään meidän pojan lempiväri. Pakkohan se oli ostaa ja pyöräyttää sukiksi <3


Nalle Taikaa, 3mm Cubicsit, Molly-neuletta. Nätit tuli :-)

Ja oon mää muutaki tehny, mutta niitä ette jostain hyshys-syystä pääsekään näkemään ennen joulukuuta :-D


14 kommenttia:

  1. Oikein soma huivi... laitappa meille muille ohjetta tänne blogiin jos sitä ei muualla julkaista ;) onnea kisaan.. Luulen, että pärjäät korkeallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :-)
      Ongelmana tässä ohjeessa on vain se, ettei tuosta tarvinu ite tehä ohjetta vaan Novitalla laaditaan ohje voittajahuivista :-D
      Eli mulla ei oo ohjetta :-D
      Mutta voinhan mää kokeilla semmoisen väsäillä, ei tuo monimutkainen ole ;-)

      Poista
  2. Nätti huivi ja tuo kiinnitys on kivan erilainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-)
      Kiinnitys on kätevä. Toinen pää sujahtaa aukon läpi ja istuu paikalleen hyvin joustinneuleen ansiosta :-)

      Poista
  3. Lämpimän näköinen huivi ja tuo kukka on kiva somiste! Syyskuun pakettisi lähtee postiin huomenna, eli vielä saat pari päivää odottaa sitä saapuvaksi....
    t. Sny 7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lämpimältä tuo tuntuikin. Kukan väriä mietin melko pitkään. Laittaisinko valkoisen rauhoittamaan, vai punaisen piristämään. Päädyin punaiseen, onneksi ;-)
      Voi, paketti tuleekin oikein hyvään saumaan. Maanantain ja tiistain olen töissä, keskiviikon ja torstain vapaalla ;-)
      En malttaisi odottaakaan :-D

      Poista
  4. Huivimalli on klassikko, minulla oli tyttösenä keltainen ja olen neulonut ainakin valkoisen vauvakokoa. Kaunis on huivisi ja tuo kukkanen niin soma. Lupaan katsoa tämän siellä messuilla!

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen tyttärelle tehnyt samanmoisen joskus vaaleanpunaisena. Mutta hänellä ei ollut noin pitkä, kerran kaulan ympäri ja kiinni :-)
    Todella näppärä malli.

    VastaaPoista
  6. Ihana huivi! Pidän sulle peukkuja. Olen nyt reilun tunnin yksin kotona ja arvaas mitä mä alan tekemään. No päällystää sun ohjeella pari lehtikoteloa tapetilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukuista :-)
      Onnistuikos päällystys?

      Poista
    2. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Kiitos vielä sulle ideasta ja loistavasta kuvallisesta ohjeesta!

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3