perjantai 21. elokuuta 2015

Tyyny tyttärelle

Silmukan Ytimestä -haasteen aiheena on tässä kuussa Isoäidinneliö.
Mulla oli jotain suunnitteilla aiheen tiimoilta. Mutta niin ku monesti mulla tuppaa käymään, niin suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan matkan varrella :-D

Kaivelin eilenillalla lankalaatikoitani.
Sain käteeni kaksi vaaleansinistä kerää Novitan Veera-lankaa.
Taisivat olla joskus kolme vuotta sitten ostettuja Siwan tarjouksesta. Veera-tyttärelle tein kolme vuotta sitten Veera-pipon Veera-langasta. Se oli vaaleanpunainen.

Tuo laatikossa lymyillyt Veera-lanka on jäänyt käyttämättömäksi näppituntumansa vuoksi. Semmosta narisevan nihkeää akryylia.
No nyt aloin miettiä, mitä tuosta Veera-tyttären lempivärisestä, vaaleansinisestä Veera-langasta voisinkaan väsätä, teemana isoäidinneliö.
En vielä siinä vaiheessa keksiny, mutta aloin kuitenkin virkata.


Kyllä sitä lankaa niistä kahdesta kerästä vielä pieni nöttönen jäi. Mutta ei sillä olisi enää täyttä kierrosta tehnyt.
Meinasin ensin ruveta ompelemaan tuon kiinni semmoseen ruskeaan koristetyynynpäälliseen, mutta se päällinen olikin hankalan mallinen ommeltavaksi.

Hetken katselin kaappejani. Kaivoin esiin verhon, jonka joskus edullisesti ostin, mutta jäi jostain syystä käyttämättä.

Verhosta ja isoäidinneliöstä muotoutui lopulta pienen tyynyn päällinen, jota tytär on koko illan kanniskellut kainalossa. Ihastui ikihyviksi <3



Tää ei taida kestää kovin kriittistä lähempää tarkastelua :-D
Olis voinu siistimminki ommella :-D
Eli tässä näkyy se mun tyyli: Fiiliksen mukaan :-D
Pääasia, että kelpaa saajalleen <3

Tällä tyynynpäällisellä siis osallistun Silmukan Ytimestä -haasteeseen.
Oikeassa sivupalkissa on linkit sekä SY-haasteen blogiin, että ihanille ylläpitäjille (Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä).
Käykääs kurkkaamassa. Vielähän tässä on aikaa virkkailla ;-)


6 kommenttia:

  1. Oi, suloinen tarina! Paras palkinto on, kun Tytär tykkää, rakkaudella tehty tyyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Tyyny oli tyttärellä kainalossa myös yöllä, unikaverina <3

      Poista
  2. Siulleppa ois haastetta :)
    http://louhelanrouva.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kiitos :-)
      Vastaavaan oon joskus "joutunut" ennenkin, mutta kyllähän minä tämän otan vastaan :-)

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3