sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Täällä vaivaa väsy

Tuon Syötteen-reissun jälkeen mää oon ollu väsynyt.
Keskiviikko-iltahan se oli kun kotiin sieltä ajelin.
Torstain olin töissä. Samoin perjantain ja lauantain.
Viikonloppuna täällä oli markkinat, ja sunnuntai tuli sitten pyörittyä siellä.

Maanantaina mun piti käydä tk:ssa tuolla 35km päässä, kun tässä meidän kylällä ei heinäkuussa ole vastaanottoa.
Ja sieltä kotiuduttua ajettiin poitsun kanssa 50km toiseen suuntaan shoppaamaan kouluvaatteita ja -tarvikkeita.
Tiistain, keskiviikon ja torstain olin taas töissä. Keskiviikkona ehdin ennen töihin menoa ajella mutkan siellä 35km päässä tk:ssa. Perjantaina oli töistä vapaata, mutta oli jälleen tk-käynti siellä 35km päässä.
Eilen lauantaina en sitten tehnyt yhtikäs mitään!

Kaiken huipuksi, tähän kiireen keskelle, mun leikkaushaavakin rupesi vähän vastustamaan.
5,5 viikkoa oli leikkauksesta, kun tuohon toiselle puolelle pienen aukileen pukkasi. Ja sitten toisen pienokaisen siihen ekan viereen. Ja nämä kaksi sitten yhdistyivät yhdeksi hieman isommaksi.
Tämän aukko saatiin kyllä Sorbact-hoidolla melkein umpeen. Kunnes tuli yksi pieni reikä lisää...

Oman haasteensa tähän haavahoitoon tuo se, ettei mun iho tunnu kestävän mitään sidosta, missä on minkäänlaista liimaa. Eli ei auta muu, kuin yrittää Sorbact-nauhaa ja harsotaitoksia pönkätä liivin alareunan alle tiukasti paikalleen :-D

8 viikon kuluttua leikkauksesta, eli viime maanantaina, reikiä olikin yhtäkkiä 4 vierekkäin. Niitä sitten tk:ssa taas putsailtiin. 
Tiistaina siinä sitten olikin hieman jomottelua, punoitusta, katetta, eritystä...
Eli siis tulehdushan siinä, ja keskiviikko-aamuna takasi hoitajan puheille.
Ja nyt on antibioottikuuri päällä. Rupesi kyllä heti puremaan, tilanne on nyt tällä hetkellä todella hyvä keskiviikkoon verrattuna :-)
Siksi oon siis ravannu noin tiheään siellä tk:ssa tällä kuluneella viikolla :-D

Ei tässä kipuja ole, eikä ole normaalia elämää haitannut. Ja pieni vaiva siihen nähden, kuinka paljon tämä leikkaus on oloa ja elämistä helpottanut <3
Mutta tämä haavahoito ja antibiootit taitaa viedä voimat nyt tällä hetkellä :-D

Just illalla huomasin, että mä oon tuota yhtä sukkaparia tehny jo reilun kaks viikkoa :-D
Ja olen pahoillani, etten ole edes muiden blogeissa mitään kommentoinut, vaikkakin puhelimella olen käynyt kurkkailemassa kyllä.

Kohta mä taas hyppään auton rattiin ja lähden ajelemaan n. 70km etelän suuntaan.
Mulla on treffit Mellun kanssa, piiiiiitkästä aikaa <3

Mutta nyt mää meen aamukaffeelle :-)


2 kommenttia:

  1. Muista levätä, tarvitset toipumisaikaa kehollesi kun se taistelee pöpöjä vastaan. Mustikat ja maitohappobakteerit auttavat vatsaasi lääkityksen kourissa. Tarvittaessa pyydä sairaslomaa. Toipumista ja virkistystä Sinulle!

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3