torstai 18. kesäkuuta 2015

Jussiksi Maariat

Näin juhannuksen alla mun puikoilta ehti tipahtaa vielä yhdet sukat.
Niina Laitisen suunnittelema malli, Maariat II

Ykköset (Maariat) on tehty 7 Veljestä -langalle. Tämän ohjeen mukaan tein tyttärelle sukat ohuemmasta langasta. Tuli just sopivat :-)

Tää kakkonen on tehty Novitan Nallelle, ja siinä on kivat pitsiraidat sydänkuvion molemminpuolin.
Näitä oon tehny yhdet aiemminkin.
Aiemmista yksivärisistä erottuu kuvio selkeästi, kun taas tässä Nalle Kukkakedon Kanervikko-sävyssä kuvio hukkuu.
Ajattelinki jo etukäteen, ettei taida kuvio päästä oikeuksiinsa tuon langan kanssa, mutta päätin, ettei se haittaa :-D
Pakko vaan oli saada tuo lanka käsittelyyn, ku on niin ihanat sävyt :-D

Tein ihan ohjeenmukaisilla silmukkamäärillä 3mm puikoilla. Koko on 39.
Hetken mietin, otanko nämä itselleni juhannuslämmikkeeksi.
Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä mulla lämmikkeitä riittää tuolla korissa jo aivan tarpeeksi.
Eli nämä pääsee kodittomien laatikkoon odottelemaan omistajaansa :-)





Näiden myötä oikein hulvattoman hauskaa ja rentouttavaa ja kuitenkin turvallistakin juhannusta teille kaikille!

Me grillataan huomenna makkaraa, keitetään uudet potut sipulisella voikastikkeella, tehdään salaatti, ja ehkäpä jälkkäriksi marjarahkaakin.
Ihan oman perheen kesken vietetään perhejuhannusta lasten ehdoilla <3

Vaan kylläpä mää taijan illan päälle vielä maistella tuon yhden siiderin, joka on mua jo 4 viikkoa jääkaapissa odotellut :-D
Nyt vois jo uskaltaa, ku ei oo särkylääkkeitäkään käytössä enää sen leikkauksen jäljiltä :-D


Leikkauksesta puheenollen...
Toipuminen on sujunut todella hyvin. Haavat on kunnossa, eikä kipujakaan kummemmin ole. Nukkuminenkin on jo vähän helpompaa.
Hartiat tuntuu kevyemmiltä. Eivät ole koko ajan korvissa. Ovat siirtyneet omalle paikalleen, eivätkä kurkota eteenpäin :-D
Samoin selkä, ja ennen kaikkea ryhti, ovat suoristuneet.
Olo ja ulkonäkökin (kuulemma) ovat jotenkin vapautuneemmat.
Eilen sanoin ihan ääneenkin, että taisi olla ensimmäinen kivuton päivä kolmeen vuoteen <3

Tässä vaiheessa olen tyytyväinen, että kävin sen leikkauksen läpi.


7 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää tämäkin Maaria-malli, täytyypä laittaa muistiin itselle.
    Mukava kuulla, että olo kohentuu koko ajan, lepposaa juhannusta sinnekin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää Juhannusta sinulle! Piti taas kerran kurkistaman, mitä ihania sukkia ootkaan neulonut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-)
      Uudet ihanat sukat on jo puikoilla ;-)

      Poista
  3. Kauniit on sukat, todellakin. Ihanaa, että olosi alkaa helpottua ja tunnet leikkauksen tuottavan helpotusta. Muistathan vielä varoa, kudokset ovat paranemassa. Voitele arpia runsaasti, jotta pysyvät pehmeinä. Ihanaa kesäpäivää teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Kovasti oon kokeillut olla varovainen. Töihin olisi tarkoitus ylihuomenna (tiistaina) jo päästä :-)

      Poista
  4. Ihanan väriset sukat! Kiva kuulla, että leikkaus toi helpotuksen vaivoihisi. Joko pääsit pois sohvalta nukkumassa?

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3