lauantai 25. huhtikuuta 2015

Vaahtokarkkia ja lakritsipaloja

Tuolla aikaisemmassa postauksessa kerroin, kun sain todella selkeän vision siitä, millaiset sukat haluan tehdä. Tai mun täytyy tehdä.
Ongelmana vain oli se, ettei mulla ollu tarvitsemaani mustaa 7 Veikkaa, enkä nyt lankapaasto-haasteen aikana voi sitä ostaa. Ajattelin jättää tämän vision toteutuksen syksyyn.
Tässä vaiheessa todella kultainen Sinisen sohvan emäntä tarjoutui avuksi, ja lähetti minulle mustaa lankaa <3
Todella suuret kiitokset ja halaukset Sinulle, ja isännälle myös <3

En todellakaan voinut näiden sukkien kanssa odotella. Ajattelin, että voinhan kuitenkin tehdä alkuun vähän matkaa joustinneuletta, sitä mustaa lankaa odotellessa.
Ja pakko on tunnustaa, että onnistuin pienen nöttösen löytämään sitä mustaa 7 Veikkaa omista laatikoistani. Ei siitä montaa kerrosta riittänyt, mutta pääsinpähän alkuun.

Ja kun Posti toi paketin Sinisen sohvan emännältä, en pystynyt sukkia lopettamaan, ennen kuin valmiiksi sain :-D

Naureskelin jo tuossa, että pitäisikö hakea kaupasta kuvausrekvisiitaksi vaahtokarkkeja ja lakupaloja :-D
En sentään hakenut :-D



Itellehän näistä sukat tuli. Vaikka isännän mielestä en olis kyllä tarvinu :-D
Jännästi vain KnitPron Cubicseilla tuli melko paljon löysempää ku aiemmin käyttämilläni Novitan alumiinipuikoilla. Varsiin laitoin saman verran silmukoita kuin omiin vanhoihin sukkiini, mutta melkeinpä nämä valuvat jalassa. Varmasti ihanat ottaa syksyllä käyttöön, kunhan ilmat taas alkaa kylmetä <3




Tämä Novitan 7 Veljestä Raita -langan sävy on siis nimeltään Vaahtokarkki. Ja nuo mustat pitsikukat muistuttaa mun mielestä niitä herkullisen pehmeitä lakupaloja.
Näillähän onkin hyvä osallistua huhtikuun Silmukan Ytimestä -haasteeseen, jonka aiheena on KARKKI.

Silmukan Ytimestä on siis leikkimielinen haaste, jonka aihe vaihtuu joka kuukausi.
SY-haastetta ylläpitää ihanat bloggaajat blogeissa Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä. Näihin blogeihin on linkit tuossa mun oikeassa sivupalkissa.
Ja koska SY-haaste on jo saavuttanut hurjan suosion, tytöt perustivat haasteelle oman blogin, johon pääsee myös klikkaamalla kuvaa tuolta oikeasta sivupalkista, tai allaolevasta tunnuksesta.


http://silmukanytimesta.blogspot.fi/

17 kommenttia:

  1. Tosi mukavat sukat ja paljon olet saanut lankaa kulumaan paston aikana.

    VastaaPoista
  2. No mutta onpas nätit sukat! Hyvin sopii nuo värit yhteen. :)

    VastaaPoista
  3. Huomenta ! Kauniin väriset sukat - hieno oivallus tehdä tuollainen lakritsikukkaketju.

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirteät sukat! :)

    Mulla on kans yks kerä tuota vaahtokarkkia lankalaatikossa, sain siskolta synttäripaketissa. :D Olen miettinyt, että voisi kyllä yhdistää sitä jonkin yksivärisen kanssa, katsoo sitä sitten syksymmällä. :) Kesän aikana ajattelin opetella kaikkia kivoja eri kuvioita, valepalmikot sun muut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullaki on hyvä vauhti päällä, ihan oot "hurahtanut" :-D
      Eikö ookki kivaa?

      Poista
    2. On joo, niskat vaan ei tykkää siitä et kutois niin paljon kun haluais. :D Onneks ny tulee sit tuon muuton takii hieman taukoa.. :P Piti olla kutomatta kummipojan ekan pipon valmistuttua muuton jälkeiseen aikaan saakka, mutta ei vaan malttanut vaan eilen alotin toisen pipon. :D Johan mä olin varmaan yli viikon kutomatta... :D

      Poista
  5. Mahtavaa! Hienosti aloitit mustan langan käytön, onnittelut. Neulo myös puolisollesi omat sukat, ei häntä sovi ilman jättää, niin ei tarvitse ihmetellä rouvan sukkien tarpeita. Selvästi lanka pääsi hyvään kotiin ja saa uuden kauniin olomuodon, kiitos Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Kyllä ne täytyy syksyksi isännällekki sukat tehdä, vaikka tuo ei juurikaan semmosia käytä :-D
      Kyllä ne tarpeeseen tulee, kunhan hirvenmetsästys taas alkaa.
      Ja niihinkin tulee tuota mustaa kyllä käytettyä ;-)

      Poista
  6. Kauniit sukat! Vaahtokarkki on ihanan värinen lanka. Ja voi mahdotonta sun vauhtiasi. Vasta sanoit, että mustan 7 Veikan lopputulosta saadaan odotella. No ei kyllä montaakaan päivää.
    t. salainen neuleystäväsi, 30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Mulla oli hyvä flow päällä :-D
      Ne on nämä visio-inspiraatiot välillä hurjia, ku niitä ei voi olla toteuttamatta asap.
      Sisäinen pakko iskee :-D

      Poista
  7. Inspiraatiot on kyllä tosi vaarallisia. =) Etenkin jos on monta ideaa yhtä aikaa päässä ja käsiä tasan kaksi... kiitos taas kun lähdit kokeilemaan mitä mun aivoituksista syntyy. =)
    Ja aivan huiput sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :-)
      Nämä testijutut on hauskoja ;-)

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3