perjantai 27. maaliskuuta 2015

SNY-kirje tuli

Kirjeen sain, eikä olis voinu paremmalle päivälle sattua :-D

Niskat oli taas jumissa pahasti. Toissapäivänä kävin heti aamusta hermoratahierojalla ja sitte oliki koko päivän niin jyrän alle jäänyt olo :-D
Eilenkin töissä vastasi vielä, että särkylääkettä jouduin ottamaan (sitä en usein kovin helpolla tee).

Ja eilen oli sattunut niinkin, että meidän postilaatikko oli teilattu autolla :-O
Jäljistä katselin, että joku siihen on viereen ajanut, mutta vähän liiankin lähelle. Laatikosta on kansi revenny toiselta reunalta rikki.
Hoksasinpa kysästä naapurista, olisivatko sattuneet olemaan sopivaan aikaan liikkeellä, ja olivathan he.
Postin autohan siihen oli tölvässy, niin ku epäilinki.
Ei mitään viestiä ollu jätetty.
Illalla soitin postipisteeseen, eivätkä osanneet sanoa juuta eikä jaata.
Tänä aamuna otin puhelun Postin asiakaspalveluun. Sanoivat, että pitää selvittää laatikon arvo ja laittaa korvaushakemus netissä. Kerroin kyllä, että meiltä tulee lähimpään "laatikkokauppaan" sen verran matkaa, että bensakuluja tulee enemmän ku laatikon hinta.

Enkä ees onnistunu tänään osumaan jakajan kans postilaatikolle samaan aikaan, vaikka hyvissä ajoin menin. Oli mokoma jo ehtiny käydä :-D

Eihän siinä muuta, ku menin itse paikanpäälle postipisteelle ja sitä kautta selvittivät, että uusi laatikko tuodaan kotiin asti maanantaina.

Ja kotona huomattiin, että koira taitaa olla pipi. Virtsan mukana tullut verta :-(
Eikä täällä oo eläinlääkäreitä, joita sais tähän aikaan puhelimella kiinni. Toiset vastaa vain arkena klo 8-9, yhdelle soittoaika 17-18 ja päivystävä päivystää 16-8.
Just.

Mutta onneksi sieltä postilaatikosta löytyi pieni piristys:

Kaunis kortti <3
Ruohoa ei ollakaan vielä laitettu kasvamaan, enkä oo kyllä muistanu siemeniäkään ostaa. Eli tarpeeseen tuli ja kylvetään heti ku poitsu tulee koulusta <3
Ja nämä kirjekuoret on kyllä ihania. Hymy nousee huulille heti ku tuon näkee laatikossa <3
Tyttökin sanoo, että "kalenteripostia" <3

Kiitos taas, ihana SNY <3


8 kommenttia:

  1. Tulipa piristys perille just sopivaan aikaan, kun oli noin paljon vastoinkäymisiä. Postilaatikkoasia taisi jo selvitä parhainpäin. Toivottavast saatte koiran terveeksi pian. Eläin on hankala potilas, kuten pieni lapsikin, kun ei osaa sanoa, mihin sattuu. Hyvä, että siemenille tulee käyttöä. Olin kahden vaiheilla lähettämisen kanssa. Ajattelin siementen tulevan liian myöhään.
    Mukavaa virpomisviikonloppua!
    t. salainen neuleystäväsi, 30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vielä ehtii ;-)
      Ja ellei kotiruoho ehtisikään kasvaa, niin onpahan ainakin kylvetty. Lapset on kuitenki koulussa ja päiväkodissakin tehneet omat ruohonsa :-)
      Nythän se tosiaan on se oikea virpomisviikonloppu. Meillä taitaa olla semmonen viikonloppu tiedossa, ettei virpomaan ehditä. Se ei haittaa, kun meidän lapset käy yleensä vain mummuloissa, ja heidän kanssaan on ennenkin pystytty sopimaan seuraavalle viikonlopulle :-)

      Siementen kylvään ei tänään kuitenkaan ehditty, kun tulikin "äkillinen" reissu Torniossa, kun bongattiin eräältä osto-myynti -palstalta meidän kalusteisiin sopivia vitriinejä ja tv-taso edullisesti myynnissä ;-)
      Isännän kanssa käytiin kahdestaan reissu ja lapset kävivät sillävälin mummun luona pannarilla ja saunomassa <3
      Just kotiuduttiin reissusta.

      Poista
  2. Onpa postikuski ollut huolimaton kun niin läheltä laatikkoa oli ajellut ja varmaan toivonut ettei kukaan näkisi.

    VastaaPoista
  3. Järjetöntä toimintaa postin edustajalta, että ei voi ilmoittaa asiasta, että on noin huolimattomasti ajanut!

    Kyllä on sopivaan aikaan piristystä tullut! Voi koiruliinia, toivottavasti on jo parempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänään se uus laatikko, mikä piti tuoda kotiin asti, oli jätetty tuonne puolen kilometrin päähän vanhan postilaatikon viereen maahan irralleen. Ja se on vielä väärän värinen!
      Kyllä on koira vähän parempana, kiitos huolesta :-)

      Poista
  4. Suloinen viesti SNY:ltäsi, oikea posti ilahduttaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on suloinen. Todellakin ilahduttaa, kun löytyy laatikosta muutakin kuin laskuja ja mainoksia :-)

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3