maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mytty

Joskus käy niin, että muu elämä häiritsee käsitöiden tekemistä.
Mulle kävi näin viime viikon loppupuolen ajan :-D

Torstaina meni iltapäivä uimahallireissulla. Lapset, minä, isäntä ja mun äiti. Oli kyllä kiva reissu.
Ja hyvä, että oli kolme aikuista kahden uimataidottoman lapsen kanssa. Pääsi kaikki aikuisetkin vuorollaan käymään pienen "oman mutkan" uimassa tai lillumassa porealtaassa tms.
Ja oli muuten ihan eka kerta, että saatiin isäntäki mukaan. Poika ku on jo sen verran iso, ettei sais naisten puolelle tulla suihkutiloihin, niin oli isännän vähän niinku pakko lähtä :-D
Kyllä oliki mukavaa <3

Perjantai, lauantai ja sunnuntai menikin sitten työn merkeissä.

Oon mää silti jotain saanu aikaseksi käsitöiden sarallakin, nimittäin Mytyn:


Lähtötilanne oli 100g Teeteen Alpakkaa ja 4,5mm KnitPron pyöröt. Lopputulos on Mytty ja nöttönen lankaa. Eli ei tähän määrällisesti kauheesti lankaa menny. En kyllä harmikseni muistanu punnita, ennen ku tuonne viimeistelyyn "heitin" ;-)

Ja nyt ku vauhtiin pääsin, niin voipi olla, että seuraavaksi tulee hieman toisenlainen Mytty. Sopivat puikotki olis tuossa jo valmiina :-)

Mutta tästä punaisesta Mytystä ehkä huomenissa lisää, ellei jo tälle iltaa. Saas nähä...


3 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odotan näkeväni mytyn avattuna mytystään. Näyttäisi kyllä siltä, että se on oikeasti jotain tosi kaunista.
    t. salainen neuleystäväsi, 30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mytyn avautuminen on nähtävästi luvassa huomenillalla. Töitten jälkeen. Vielä oli sen verran kostea, etten viittiny pingotuksesta irrottaa ;-)
      Haastavaa vaan saada pingotettua jonnekki turvalliseen paikkaan yöksi. Kaksinkertainen froteepyyhe ei oo tarpeeksi jämäkkä alusta :-D

      Poista
    2. Voin kyllä kertoa, että kaunista näyttäisi olevan luvassa ;-)

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3