tiistai 3. maaliskuuta 2015

Karseen ihanat

Naureskelin jo itsekseni, mitä ihmeellisiä inspiraatioita sitä saattaakin jostain kummista asioista paukahdella päälle :-D

Eilen huomasin FB:n sukkaryhmässä keskustelun monenlaisista, nyt pinnalla olevista kurttuunmenevistä sukkamalleista, ja niiden oikeista nimityksistä.
Muutamaa noista malleista oon joskus tehnytkin, mutta pari on ollut vasta harkinta-asteella.

Niin se inspiraatio siis iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Kaivoin laatikosta 4mm puikot ja koppasin viereen 7 Veikka -jämäpussin.

Makkara:
Haluttu määrä kerroksia oikein, saman verran kerroksia nurin. Ja toistetaan niin pitkään ku tykkää.


Wellenmuster:
3 kerrosta tehdään 3o 3n
3 kerrosta oikein
3 kerrosta 3n 3o
3 kerrosta nurin
Ja toistetaan sen verran ku tahtoo.

Lisäys: tästä mallista tulee hieman erinäköinen (ehkäpä nätimpi), kun vaihtaa noiden nurjien ja oikeiden välikerrosten paikan. Eli 3krs 3o3n, 3krs nurin, 3krs 3n3o, 3krs nurin.


Ruttu:
Tähän tarvitaan parillinen määrä silmukoita per puikko.
12 kerrosta kudotaan oikein.
Seuraavalla kerroksella poimitaan työn nurjalta puolelta silmukoita 9krs alempaa. Poimitut silmukat kudotaan yhteen puikolla olevien silmukoiden kanssa.
Poimiminen tapahtuu niin, että jos puikolla on vaikkapa 12s, niin puikon alussa poimitaan 6 silmukalle sieltä alhaalta pari ja kudotaan yhteen. Puikon loput silmukat normaalisti.
Siten taas 12 krs oikein, ja sen jälkeen poimitaan ne silmukkaparit niille puikon 6 viimeiselle silmukalle. Näin rutut asettuu joka kerta eri kohtaan.


Haitari:
Mulla oli tässä mallissa 10s/puikko.
1.-2. krs: kaikki oikein
3.krs: 4o 1n toistetaan koko krs
4.krs: 3o 2n krs loppuun
5.krs: 2o3n krs loppuun
6.krs: 1o4n krs loppuun
7.-8.krs: kaikki nurin
9.krs: 4n 1o
10.krs: 3n 2o
11.krs: 2n 3o
12.krs: 1n 4o
Ja taas alkaa alusta...
Eli näitä 12 kerrosta toistetaan haluttuun pituuteen.


Lisäys: Tätähän voi siis muuttaa tarvittavan silmukkamäärän mukaan. Eli jos haluaa tehdä vaikka 14s/puikko, aloitetaan 6o1n - 5o2n - jne.
Alkuperäinen ohje on ilmeisesti tehty 12s/puikko, eli alkaa 5o1n...
Silmukkamäärien muutos vaikuttaa sekä sukan, että haitarin kokoon.


Kumpare:
5 kerrosta oikein
5 kerrosta 3o 3n
5 kerrosta oikein
5 kerrosta 3n 3o
Ja taas toistetaan niin monesti ku tekee mieli.


Sitten vielä, kun nuo wellenmuster ja haitari näyttävät melko samanlaisilta, niin tässä on kuva lähempää kuviot venytettyinä (kelt. wellenmuster ja vihr. haitari):

Siinäpä ne kaikki mallineuleet olikin. Haitaria oon tehnyt joskus ennenkin, mutta muut ohjeet nappasin sieltä FB:n villasukkaryhmästä. Ymmärtääkseni nämä mallineuleet eivät ole kenenkään "omaisuutta", eikä näin ollen haittaa, kun jaan täällä. 


Ja kun kerran näinkin paljon rupesin kokeilemaan, niin kokeilin samaan syssyyn vielä jälkikäteen tehtyä kantapäätäkin :-D



Tulipahan muuten aivan mielettömän hullunkurisen rumat sukat :-D
Niin rumat, ettei voi olla nauramatta!
Niin rumat, että näiden on aivan pakko olla ihan mielettömän ihan kotisukat, ihan mulle itselleni :-D



Wellenmuster ja Ruttu olivat mulle uusia kokeiluja.
Ruttu olikin yllättävän helppo tehdä, ja luulenpa, että sillä mallilla teen vielä myöhemmin jotain muutakin ;-)

Muoks. Laitoin pari lisäystä tuonne ohjeisiin, Wellenmusterin ja Haitarin kohdalle.
Kiitos kommenteistanne täällä, sekä FB:ssä :-)


13 kommenttia:

  1. En voi kuin ihailla sun vauhtia. Eilen huomasit noi ja nyt on valmiina kasa mallineule- sukanvarsia ja yhdet kokonaiset sukat. Ihan hengästyttää! Mä täällä pohdin, minkä käsityöohjeen laittaisin sulle maaliskuun sny- pakettiin. Olipa se nyt lopultakin mikä tahansa, sä oot toteuttanut sen hetkessä. Eilen kävin lankaostoksilla sua ajatelle. Ei tärpännyt. Pitää mennä toiseen kauppaan. Huomenna tai torstaina toivottavasti ehdin.
    - Salainen neuleystäväsi, 30 -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei! Mää tein ne mallineuleet siis suoraan noihin sukkiin, eli ei oo enempää ku pari sukkia valmiina :-D
      Ja neki nelosen puikoilla, mikä tarkottaa suht vähän ja isoja silmukoita, niin on nopsempaa :-D
      Eikä kantapäissäkään kauaa menny, ku ei tarvinu tehä ku sileää ja kavennuksia :-D
      Aaa... sulla on jotain tiettyä lankaa mulle jo mielessä ;-) . Jänskättää jo vähäsen :-D

      Poista
  2. Alkuperäinen haitari on 5o 1n, 4o 2n, 3o 3n, 2o 4n, 1o 5n, 2krs nurin, 5n 1o, 4n 2o, 3n 3o, 2n 4o, 1n 5o, 2krs oikein ja taas alusta. Mutta tuotahan on helppo muunnella jalan paksuuden mukaan, eli tuo sinun 5:llä jaollinen sopii ohuemmalle jalalle.
    Kumparesukat tarvitsee meikäläisen varmaan seuraavaksi ottaa työnalle, näyttää niin kivalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tätä on helppo muunnella silmukkamäärän mukaan. Siksipä mainitsinkin mallin silmukkamäärän.
      Kiireessäni en huomannut pidemmälle kirjoittaa, että tuota voi soveltaa muillekin silmukkamäärille.
      Itse olen joskus tehnyt itselleni pitkävartiset sukat, 14s/puikko, jolloin aloitin 6o 1n jne.
      Kiitos kommentistasi ja oikaisusta :-)

      Poista
    2. Minä olen tehnyt 18s/puikko, siihen mahtuu kolme kuviota tuolla kuudella silmukalla. Tulee mukavan väljät kotisukat, ja varressa on tilaa vetää se suoraksi paksuun pohkeeseen kun haluaa kengät jalkaan. Tuo haitari on minulle jotenkin "lempilapsi", aika monet on tullut tehtyä jo :)

      Poista
    3. Tuossa tekstin yläpuolella näkyy nuo välilehdet. Siellä "Tekeleitä ennen blogia" -sivulla on mun ihanat porkkanasukat. Käyppä kurkkaamassa ;-)
      Itsellä kutkuttelee tuo Ruttuvarsisukka nyt, kun tekniikan opin. Olikin yllättävän helppo.

      Poista
    4. Onpa kivat porkkanat! Minä olen tehnyt haitareita niin, että yksivärinen varsi, samasta langasta kantapää ja kärki kavennusten osalta ja terä yksiväriseen sopivaa Tweediä tai Nostalgiaa. Jaa niin, itselleni tein yksiväriset keltaiset (lempivärini <3) ja petroolit siskolle.

      Poista
  3. Onpa tosi kivan näköisiä hatarisukkia. Taidan minäkin joku kerta kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kivoja, ei kun kokeilemaan vain :-)

      Poista
  4. Kiiotksia mukavista ohjeista. Noillahan saa vaikka, mitä kivaa.

    VastaaPoista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3