perjantai 7. maaliskuuta 2014

Lohtua flunssaan: kämmekkäät

Niinpä niin. Tässä flunssan ja kuumeilun kourissa otin lohtulangaksi sen mun ihanan, uuden Regian.
Edellisessä postauksessa oli jo vähän alkua tehtynä. Mutta mitähän ihmettä niistä aluista muodostuikaan :-D

Jossain blogissa vasta näin kuvan kauniista kämmekkäistä. Laitan tähän linkin, kunhan onnistun löytämään...
Mutta sehän löytyikin heti: Hipsulaisen helmeilyt.
Eli näiden kuvien pohjalta oon omani tehny.
Ravelryssähän olis ollu ihan ohjekkin, mutta enhän mää sellasia osaa käyttää. Hauskempaa on tehä ja kokeilla :-D

Sen yhden kuvan (tai siis olihan siellä useampikin kuva, mutta se eka oli se, joka mulla oli mielessäni) ja ulkomuistin pohjilta ajattelin soveltaa ainakin samantyyliset kämmekkäät.
Tuo Regia on kyllä yllättävän riittoisaa. Luulin käyttäväni kokonaan ne kaksi 25g kerää. Mutta huomasin sitten, ettei mulla oo tarvetta ihan kyynärmittaisille kämmekkäille :-D
Pienet nöttöset jäi vielä.

Eka kuva on meidän 6v poitsun ottama. Näkyyhän siellä mun paljasta kinttuakin, mutta ei kai se mitään haittaa :-D


Sisäsyrjälle tein varren yläosaan muutaman silmukan lisäyksiä, ettei rupea kiristämään.


Sitten vielä lähikuvaa tuosta peukalon kohdasta:


Tämmöset niistä siis tuli. Tuo on oikein näppärä tehä yhdellä langalla. Ei tuu ku kaks pääteltävää langanpäätä :-D .
Ja flunssa jatkuu... Onneksi kuume on jo tainnu laskea, mutta olo on heikko, ja kovasti yskittää.
Toista lohtutyötä en taida ruveta tekemään. Tuntuu jo lapojen väli sanovan vastalausettaan :-D


8 kommenttia:

  1. Pirteät, kauniit ja lämpimät! Hunajaa raakana, on hyvä flunssalääke. Lohtuneule auttaa aina, kipuun. Hyvää Naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Hyvää Naistenpäivää sinnekki :-)

      Poista
  2. Näppärät ja kauniit kämmekkäät. Hyvää naistenpäivää minultakin ja paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin Sinulle hyvää Naistenpäivää :-)

      Poista
  3. Nätit kämmekkäät ja pehmosen näköistä lankaa.
    Hunajateetä ja paranemisia ja hyvää Naistenpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi :-)
      Sinulle myös hyvää naistenpäivää :-)

      Poista
  4. Toivottavasti flunssa antanut jo periksi. Ja kiva kuulla, että minultakin saa inspiraatiota omiin töihin. Tuo sun tapa tuohon peukaloaukkoon onkin mielenkiintonen. Mulla on jo parit muutkin tullu, vähän omia sovelluksia lisäten, paranteluja omaan käsialaan nähden ja omaan käteen sopivampia. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, flunssa on sen verran jo hellittänyt, että pääsen huomenna töihin "levähtämään" :-D
      Pikkasen tuli tuosta peukalonaukosta turhan iso, olis saanu jäädä ylemmäksi peukalonvartta.
      Muuten tykkään kyllä kovasti, ja oon käyttänytki :-)
      Mielenkiinnolla odottelen, laitatko blogiisi niitä paranneltuja versioita ;-)

      Poista

Sylillinen kiitoksia kommentistasi <3